Kaivelin tuossa huvikseni vanhoja valokuva-arkistoja ja silmiini sattui tämä talvinen näkymä. Kuin huurteinen tuuli olisi puhaltanut yli hikisen kostean iltapäivän. Ohikiitävän hetken kaipaan talven jäätävään syleilyyn. Sitten harmittelen, että kesä on kohta ohi ja Jaakkokin heitti jo kylmän kiven järveen -meressä se kivi lienee koko kesän maannutkin. Jokaisella vuodenajalla on omat hienot ja huonot puolensa. Ylipäätään pidän lahjana sitä, että meillä on mahdollisuus nähdä sama maisema neljässä eri juhla-asussa, alati muuttuvana, aina puhuttelevana. Se ei silti estä minua manaamasta kylmyyttä talvella, loskaa keväällä, kuumuutta kesällä ja sadetta syksyllä...